20 elokuuta 2017

Luonnontieteellinen museo

Laiskan lauantain jälkeen tarvitsimme tälle sunnuntaille jotain "kehittävää" tekemistä, ja päätimme suunnata Luonnontieteelliseen museoon sivistämään itseämme. Ja mikäs sen kehittävämpää, kuin viettää iltapäivä täytettyjen eläinten keskellä, heh.. Oikeasti museossa oli kyllä niin paljon katseltavaa ja opittavaa, että siellä olisi voinut viettää pari päivää - aluksi jaksoimme hyvin lukea kaikki eri esihistoriallisista aikakausista ja fossiileista kertovat tekstit, mutta loppujen lopuksi keskittyminen riitti enää täytettyjen otusten ilmeille repeilyyn.

Luonnontieteellisen museon viisi pysyvää näyttelyä ovat Suomen luonto, Maailman luonto, Elämän historia, Luut kertovat ja Muutosta ilmassa. Lisäksi museossa on rakennuksen värikkäästä historiasta kertova Kirahveja kimnaasissa -näyttely. Museo on auki tiistaista sunnuntaihin ja se sijaitsee Helsingin keskustassa, Eduskuntatalon takana.










Tämä hieman jo nuupahtaneen näköinen leijona oli ilmeisesti peräisin museon alkuperäisestä kokoelmasta 1920-luvulta. Kieltomerkistä huolimatta oli moni rohkea museovieras tainnut hipelöidä sen nenänvartta.

Voin suositella Luonnontieteellisessä museossa käyntiä kaikille, jotka ovat kiinnostuneita maapallon historiasta, kasveista ja eläimistä. Lisäksi facebookin "Paskasti täytetyt eläimet" -sivuston fanit saattavat löytää jotain iloa museon kokoelmista. Suurin osa eläimistä oli toki edustavia, mutta muutama poikkeuskin mahtui mukaan meitä ilostuttamaan.

Sinebrychoff





Lomafiiliksiä Koffin puistosta heinäkuulta. Mukana olivat maireat mallit Elina ja Lotta, jotka voisi hyvinkin joku juomafirma rekrytoida mainoskasvoiksi.

Koffin puisto tuli testattua ensimmäistä kertaa nyt "vasta", ja se osoittautui tunnelmaltaan 5/5 -paikaksi. Yksi iso MIINUS täytyy kuitenkin antaa: vaikka puiston vieressä olikin kaupungin ilmaiset vessat, oli vessajono järkyttävän pitkä, ja siinä tuli vietettyä varmaan puoli tuntia. Tulevaisuuden varalta kartoitimme lähtiessämme mahdolliset puskapaikat - laihoin tuloksin. Vessahätä kun on pussikaljoittelijan pahin kompastuskivi, täytyy tästä antaa hieman noottia muuten niin hyvälle puistolle.

17 elokuuta 2017

Hernepestopasta


Törmäsin Soppa365:n instatilillä herkullisen näköiseen pasta-annokseen, ja päätinkin kokeilla sitä heti! Pasta kuulosti ja näytti sen verran houkuttelevalta, että oli pakko juosta saman tien kauppaan hakemaan aineita.

En muuten ole koskaan aiemmin tehnyt pestoa itse, vaikkakin perus vihreää ja punaista pestoa tulee käytettyä ruuanlaitossa viikoittain. Hernepesto sen sijaan oli uusi tuttavuus omassa pestomaailmassani, ja voi että miten helppoa sen tekeminen oli. Hernepesto sopi hyvin pastan joukkoon, mutta voisin kuvitella sen toimivan hyvin myös esimerkiksi kasvishampparien välissä (täytyypä kokeilla).


Alkuperäinen ohje täältä. Yksinkertaistin sitruunaöljyn, mutta muuten ainekset alkuperäisestä ohjeesta.

Hernepestopastaa ja paahdettua pekonia

Pastaa
Pekonia

Hernepesto:
200 g pakasteherneitä
1/2 ruukkua basilikaa
1/2 dl parmesaanilastuja
1 rkl oliiviöljyä
2 rkl sitruunan mehua (vast. 1/2 sitruunaa)
1/2 tl suolaa
mustapippuria
1 valkosipulinkynsi
loraus pastan keitinvettä

Valmiin pastan päälle:
Oliiviöljyä
Sitruunan mehua
Basilikanlehtiä
Parmesaania

1. Laita pasta keittymään ja pekonit paahtumaan pannulle keskilämmöllä. Pekonin saa paahtaa rapeaksi.
2. Mittaa sulatetut herneet sekä muut peston ainekset (pastan keitinvettä lukuunottamatta) kulhoon, ja soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi tahnaksi. Ohenna tahmaa tarvittaessa lorauksella pastan keitinvettä.
3. Sekoita pasta ja pesto keskenään, sekä lisää pekoni. Pastan päälle voit lisätä vielä lorauksen oliiviöljyä, puristaa hieman sitruunan mehua sekä koristella basilikanlehdillä ja parmesaanilastuilla.


Käytin muuten tässä pastana loput spelttipastapussistani.
Mielestäni spelttipasta on mukavan maukasta verrattuna perus vehnäpastaan, joten kannattaa kokeilla!

15 elokuuta 2017

KALLIO BLOCK PARTY

Viimein tänä vuonna pääsin Kallio Block Partyille, ja voi kyllä - se oli tapahtuma Minun Makuuni.
Suoraan sanottuna mikään bändi ei ollut vähänkään tuttu (pitkä matka vielä hipsteriksi), mutta eipä se haitannut fiilistä, kun muutenkin odotukset olivat lähinnä kavereiden näkemisessä ja juoruilussa viinipullon äärellä.

Ja kyllähän siellä kelpasi istuskella sekä aurinkoisella kalliolla, että aina-niin-kotoisalla katukivetyksen reunalla.

Kyseessähän on siis jo muutamana vuonna järjestetty korttelijuhla kaikille kalliolaisille sekä muille kukkujille, ja sen tarkoituksena on muuttaa osa Kallion kaduista festarialueeksi, jonne ihmiset voivat vapaasti kokoontua kuuntelemaan musiikkia, sekä nauttimaan syömisestä ja juomisesta. Porukkaa oli paikalla laidasta laitaan niin iän, kuin yleisen habituksenkin puolesta.

Tapahtuman jälkeen iski nälkä ja suuntasimme kohti Cafe Taloa, jonka burgerit eivät pettäneet tälläkään kertaa! Sieltä kyllä saa aina varmasti hyvät burgerit, eikä palveluakaan voi haukkua. 
Tällä kertaa mutustelin toista kertaa peräkkäin Talon vegaaniburgeria, joka maistui jopa paremmalta kuin viime kerralla!! Myös normiburgerit ovat oikein maistuvia (olen itse kerran aiemmin testannut, mutta likat otti nyt ne ja vahvisti edelleen hyviksi) ja muistelisin, että Elina tykkäsi kovasti joskus myös haukiburgerista.

Itse tosin välttelen haukia sekä luonnossa, että lautasellani.

10 elokuuta 2017

Resepti: valkopapu-aurinkokuivattu tomaatti -levite

Nyt löytyi helppo, nopea ja ravintorikas levitteen ohje, jota suosittelen kaikkien ennakkoluulottomasti kokeilemaan. Itse en aina ole ollut papujen suurin ystävä, mutta viimeisen muutaman vuoden sisällä olen oppinut jopa tykkäämään niistä. Vaikka pavut eivät kuuluisi normaalisti suosikkeihin, suosittelen silti antamaan mahdollisuuden tälle ohjeelle :) Valkopavut ovat hyvin neutraalin makuisia, joten papukammoinenkin saattaa yllättyä positiivisesti!

Mitä tulee levitteen ravintorikkauteen, niin siitä löytyy ainakin proteiinia, hitaita hiilihydraatteja, hyviä rasvoja (oliiviöljystä ja auringonkukansiemenistä), sekä rautaa ja kuituja. Huomattavasti parempi vaihtoehto leivän päälle, kuin vaikka voi.

Alkuperäinen ohje on peräisin Chocochili-blogista.



Valkopapu-aurinkokuivattu tomaatti -levite:

- 1 tölkki/pakkaus kypsiä valkoisia papuja
- 3 rkl auringonkukansiemeniä
- noin 8 isoa aurinkokuivattua tomaattia
- kourallinen tuoreita basilikanlehtiä
- 2 rkl oliiviöljyä
- tilkka sitruunamehua
- suolaa
- mustapippuria

Kokoa kaikki ainekset kulhoon ja sekoita sauvasekoittimella tahnaksi. Maista suola ja lisää tarvittaessa. Säilyy jääkaapissa 3-4 päivää.


Uskomattoman helppoa, eikö totta! Tämän jaksaa vääntää vaikka heti töiden jälkeen välipalaksi.

09 elokuuta 2017

Vuoden viimeiset mökkeilyt

Vietin kesäloman viimeisen viikon mökillä nauttien Suomen kesästä, ja tänä vuonna tämä jäi valitettavasti viimeiseksi yhteiseksi mökkireissuksi Villen lähdettyä Singaporeen viime viikolla.
Mökillä tuli puuhasteltua vähän vaikka mitä, ja puuhasteltavaa - no sitä jos jotain mökillä on.
Yhtenä kohokohtana on pakko mainita kohtaaminen Herra Peuran kanssa: menimme iltahämärässä läheiselle pellolle kyttäämään juurikin noita hauskoja otuksia, ja siellä se odottikin meitä jo. Tilanne oli kuin sovittu tapaaminen, josta me olimme myöhässä. Se tuijotti meitä ties miten kauan piilostaan, kun kävelimme kohti peltoa. Lopulta huomasimme sen ja tuijotimme hetken toisiamme, kunnes Herra Peura kyllästyi tuijotteluun ja ampaisi metsän uumeniin.

Olen ollut nyt töissä 1,5 viikkoa, ja haikein mielin katselen kuvia lomalta. 
Onko lomalta paluu ollut muille yhtä tuskaa? Itsehän aloitin lomaltapaluumasennusta "lieventämään" taas vanhan hyvän harrastuksen, jonka avulla työpäivät kuluvat nopeammin. En suinkaan ole siirtynyt tekemään töitä juoksumattotyöpöydän ääreen, vaan harrastukseni liittyy läheisesti ulkoiluun..
No, se siitä harrastuksesta.
Mutta loman positiivisena vaikutuksena on ollut se, että olen päässyt töihin jopa seiskan jälkeen, kun normaalisti sinne on tullut mentyä yleensä lähempänä ysiä. Pidempi ilta kotona pitää motivaatiota yllä ainakin toistaiseksi.








Totinen Iina. Iina on muuten maailman nopein eläin, tai nisäkäs - en nyt muista kumpi, kolmen kilometrin matkalla! Miettikää, aika siistiä olla maailman nopeimman eläimen kaveri.
Iina onkin käyttänyt osaamistaan juoksukisoissa voittaen ainakin lähestulkoon kaikki mahdolliset palkinnot. Mutta nyt hän on eläkkeellä juoksutouhuista, kuten myös glad och trevlig afgaani Emmakin, joka poseeraa mielellään kameralle.

Villiinnyin muuten ehkä liikaa kameran kanssa, ja kuvasin niin paljon, että koko muistikortti oli täynnä. Mutta koska kuvia tuli paljon, mahtui onneksi mukaan myös jotain julkaisukelpoista
No, ainakin Villestä, koirista ja maisemista.
Ärsyttääkö ketään muuta se, että kun itse kuvaa aina paljon, ei pääse koskaan mukaan kuviin?
Kuulostaa hieman itserakkaalta, mutta hei - olisihan se kivaa vanhana kurttumuorina katsella kuvia, joissa oli vielä nuori ja nätti ja elämä oli edessä.

Täytin kesälomalla 26 vuotta, ja se tosin aiheutti pienen ikäkriisin sekä aiheellista tai aiheetonta pohdintaa, onko elämää oikeasti vielä edessä. Kaiken lisäksi meillä on nyt kesätöissä -97 syntynyt (siis ei mikään -94, vaan ihan oikea -97) harjoittelija, ja tämä saattoi ehkä vaikuttaa myös kriisin syntymiseen, sillä aiemmin minä olen ollut meidän yksikön nuorimpia työntekijöitä, heh...





Auringonlaskut eivät pettäneet tälläkään kertaa, ja niitä jaksaa ihastella päivästä ja vuodesta toiseen.
On muuten ihanaa, kun yöt ja illat ovat taas vähitellen pimentyneet <3

25 heinäkuuta 2017

Toteemieläin






Pääsin kirjoittamaan ystäväni "aikuisten ystäväkirjaan", ja siinä yhtenä kysymyksenä, kaikkien niiden kiusallisten kysymysten joukossa, oli mikä on toteemieläimeni?
Vastaus ei yllätä ketään. Olen aina ollut kissaihminen henkeen ja vereen, ja kissoja minulla on ollut lemmikkinä vauvasta lähtien. Osku ja Popsirontti. Rontti. Pikkukissa, jota ei ehditty kummemmin nimeämään, kun se katosi. Mirri, Mirri 2, Mirri 3 ja nykyinen Mirri. Mosse. Sekä äitini pelastamat hylätyt kissat Miuku ja Mölli. Onhan noita rakkaita otuksia ollut perheessä vaikka ja kuinka monta.

Omat kissani asuvat tällä hetkellä muutaman sadan kilometrin päässä, mutta onneksi niitä näen aina kun kotona käyn. 
Villekin on alkanut ehkä jo lämpeämään ajatukselle kissaeläimestä lemmikkinä. Kunhan se on "vitun iso kissa", joka möllöttää kissamaisen tyynesti vieressä. 

Keksin muuten itselleni taas yhden unelma-ammatin lisää.
Kissavalokuvaaja. Toinen, tosin vähän vaativampi, ammatti voisi olla hyljevalokuvaaja.