31 tammikuuta 2016

Resepti: guacamole

Laitetaanpas nyt samantien tämä resepti jakoon:

- 2kpl (pienehköjä) avokadoja
- 1/2 sipuli
- 1 punainen chili
- 1 limen mehu
- 1/2 tl (ruusu)suolaa
- sokeria
- mustapippuria

Korianteri on varmasti monien mielestä olennainen osa guacamolea, mutta itse jätän sen aina kaikista omista kokkailuistani pois. Mikäli korianterin maku miellyttää, kannattaa toki sitä lisätä myös mukaan oman maun mukaan! 

Chili ja sipuli pilkotaan pieneksi, avokadot muussataan haarukalla ja kaikki sekoitetaan yhteen. Lopuksi vielä limen mehu ja mausteet sekaan, helppoa ja nopeaa.


WKND

Viikonloppu meni taas nopeasti, ei sinänsä kovin yllättävää.
Tämän päivän oon kärsinyt migreenistä(?) ja siinä se päivä ihan mukavasti sitten menikin.
Oon nyt illan koittanut lukea huomiseen tenttiin ja puuhastellut kotihommia, eli jotain edistystä sentään tapahtunut!



Lauantaina lähdettiin jo aamupäivällä Tiian kanssa Ikeaan. Tosiaan käytiin viime viikonloppunakin Villen kanssa pyörimässä muutamat sisustuskaupat läpi, mukaan lukien Ikea, mutta taas sinne oli päästävä. 
Mulla oli missiona ostaa uusi kasvi jo pari vuotta tyhjillään olleeseen ruukkuun. 
Mulla oli siinä alun perin sellainen hieno puu, jonka nimi muuten oli "sutipuu". No, enhän mä sen hoidosta sen kummemmin ymmärtänyt -kastelin välillä. Kyllähän se siitä sitten lopulta kuukahti. Yritin elvyttää sitä jopa niin, että vein sen muutamaksi kuukaudeksi meidän saunan kosteaan ilmaan hengaamaan, mutta turhaan. 
No, se siitä sutipuusta.

Tiialla ei ollut mielessä muistaakseni muuta kuin valokuvakehys, mutta täyden kassin kanssa se sieltä kotiin lähti :D Perus Ikea. Mutta oikein hyviä ostoksia tehtiin molemmat, eikä mitään turhaa krääsää (eikä varsinkaan niitä koottavia paskahuonekaluja!).


Siinä se mun uusi kukka nyt on, juuri kotiin saapuneena.

Mulla ei sen lajista ole mitään tietoa, tuon ruukunkin heitin jo roskiin vaikka siinähän se olisi tainnut lukea. Saa vinkata jos tunnistaa mikä kasvi tuo on! Joka tapauksessa se mun täytyy selvittää pikaisesti, että voin edes pyrkiä hoitamaan sitä oikealla tavalla.


Ostin eilen 10 l multaa, ei riittänyt. Tänään vielä 8 l lisää, ja nyt kukka asettui sopivasti ruukkuun.
Alun perin haaveilin jostain vähän korkeammasta, puumaisesta kasvista, mutta sitten rakastuin tuohon. Nuo lehdet oli vaan niin nätit. Niiden alapinta on erivärinen kuin useimmissa muissa kasveissa, nimittäin punertavanvioletti.

Täytynee alkaa syöttämään tuolle jotain steroideja, niin ehkä se siitä kasvaa korkeammaksi vielä.


Puisia tarjoilukulhoja, bambusta. Nämä oli todellinen löytö, aivan ihania!

Lisäksi ostin vessaharjan, siitä nyt ei kuvaa ole HARMI. Enhän mä tässä kämppässä kauaa enää edes asu, itse asiassa pari kuukautta, joten sikäli vähän turha ostos. Mulla on ollut edellisen asukkaan jättämä vessaharja käytössä, mikä saattaa jonkun korvaan kuulostaa semi ällöttävältä. Ja sitä se toki onkin. No mutta, parempi myöhään kuin ei milloinkaan, ja nyt saan viimein heittää sen sinne minne se kuuluukin. 


Ruutupaita - Pimkie // Toppi - H&M // Farkut - Dr. Denim


Ja takaisin perjantai-iltaan: käytiin noin vuoden pitkän harkinnan (:D) jälkeen Sitkossa, joka on lähinnä pizzoihin keskittyvä ravintola/baari Tampereen keskustassa.
Valitettavasti mun pizza oli hienoinen pettymys. Pizzan täytteenä oli parmankinkkua, kirsikkatomaatteja, rucolaa ja parmesania. Tajusin vasta siinä vaiheessa kun aloin pizzaa syömään, että ainut juusto siinä on tuo parmesan, joka oli lastuina ripoteltu pizzan päälle.
Mielestäni kunnon (mozzarella)juusto on yksi pizzan tärkeimmistä ominaisuuksista, ja tästä se nyt puuttui kokonaan. Olisi ollut sen kanssa varmasti parempi, nyt jäi vähän kuivakaksi ja tuntui, että jotain puuttui. Tehtiin pizzavaihtarit Elinan ja Lotan kanssa, ja niillä olikin molemmilla kyllä paremmat pizzat kuin mulla. Elinan Oliivi -pizza oli ihanan juustoinen ja Lotan Vege oli myös maukas ja tarjosi vähän erikoisempia makuelämyksiä.


Huh, ja sitten vielä eiliseen. Elina ja Lotta järjesti illalla tuparit/läksärit, eli siis läpsärit.
Suuntasin bileisiin H&M:n vanha musta mekko päälläni, josta ei nyt valitettavasti ole parempaa kuvaa tarjolla.

Naurattaa vieläkin se, kun eilen salilla tajusin, että kello on pian kuus ja alko menee kiinni.
Jäi loppuverryttelytkin tekemättä, kun juoksin jumppavaatteet päällä sinne alkoon. Ehdin kuin ehdinkin ajoissa.

Lotta oli taas tehnyt niin hyvää guacamolea, että jäi himottelemaan ajatus siitä vielä tänäänkin. Joten lukumotivaatiota kasvattaakseni ajattelin vääntää sitä seuraavaksi ->

29 tammikuuta 2016

29012016

Se muuten olis taas viikonloppu, jes.


Farkut - Topshop // Toppi - Cubus // Neule - Stradivarius


Henna leikkasi mun hiukset, kiitos <3
Olen harrastanut omatoimista hiustenleikkuuta viimeiset x vuotta, joten ammattilaisen käsissä oli vaihteeksi ihan jees olla. Päivitin myös eilen juuren sävyä Elumenilla, josta mulla itse asiassa onkin postaus tekeillä.

Ja toimin muuten myös tukkajumalana Elinalle, joka halusi vaaleempaa ilmettä latvoihin -jatketaan projektia tässä viikonlopun aikana josko saatais kunnon tulos aikaan. Perus.

Aika tukkaisat tunnelmat siispä.


Nyt täytyy juosta ->

27 tammikuuta 2016

NASU

Päivän (no eilisen, jos tarkkoja ollaan) nasu.



Housut - Topshop // Paita - Seppälä


Jostain syystä oon repeillyt nyt koko aamun tälle jutulle (huono huumorintaju?):



Kuva: feissarimokat.com

24 tammikuuta 2016

Uusi takki in action



Tässä vielä parit räpsyt lauantailta, paremmassa valossa. Viikonloppu on muuten mennyt taas ihan liian nopeesti. Ja yksi viikonlopun kohokohdista oli tietenkin Haluatko miljonääriksi... :'''D
Oon hekumoinut kyseisen ohjelman alkamista viime syksystä lähtien..
Ei oo Lehtisen Lassen voittanutta, mut kyllä se Jaajo ihan hyvin veti.

Ahkeraa alkavaa viikkoa itse kullekin!

22 tammikuuta 2016

The Villakangastakki

 Olen metsästänyt mustaa villakangastakkia nyt jo jonkin aikaa. Kaikki nettikaupat on käyty läpi, sekä joka ikinen Tampereen vaatekauppa. Mieluisaa takkia ei vaan ole löytynyt. 
Nythän muodissa on kaikki suorat, pitkät villakangaskoltut. 
Itse hain takkia, joka on sopivan löysä, mutta jonka pystyy kuitenkin sitomaan vyötäröltä kiinni.

Ajattelin jo luovuttaa ja jättää metsästyksen seuraavaan talveen..
Muutaman mutkan ja sattuman kautta päädyin kuitenkin keskiviikkona Kamppiin, ja astuin sisään juuri niistä ovista, joiden vieressä on Mangon liike.

Ei mulla mitään asiaa sinne Mangoon edes ollut, mutta mitään ajattelematta vaan kävelin sisään.

Havahduin takkiosastolla, ja tässä vaiheessa tuntui, kuin olisin herännyt jostain transsista.
Ja siinä se oli! Just sellanen takki kuin olin etsinyt, ja oikeassa koossa vieläpä! <3
Oli uutta kevätmallistoa ja juuri tullut, joten kukaan ei ollut vielä ehtinyt nappaamaan mun kokoani.
Oikeasti se fiilis oli niin mahtava.

Edelleenkin pimeä tulee sen verran aikaisin, että kuvausolosuhteet nyt vähä on mitä on..
Lupaan laittaa vielä parempia kuvia päivänvalossa otettuna, mutta tässä jo vähän esimakua.



Kiitos kuvista kuuluu Villelle.


Ja tässä todiste pimeistä tammikuun illoista.
Kello oli tässä vaiheessa hyvä jos viisi iltapäivällä, ja kuu jo möllötti taivaalla.
Testailin vähän kameraa siinä samalla, ja ihan jopa kelvollisia kuvia sai vaikka ikkunan kautta kuvaili.

Nyt viikonlopun viettoon <3

Asua ja vähän asiaa

Taas on viikko vierähtänyt nopeasti, todella nopeasti. Kuvia on tullut räpsittyä paljon, mutta aikaa blogin kirjoittamiselle ei ole valitettavasti aiemmin ollut. 
Ja mites ne kouluhommat? 
No, kyllä ne on ainakin edenneet, tänään ehkä jopa ylitin itseni olemalla supertehokas.

Mutta palataanpa takaisin menneeseen viikkoon kuvien muodossa. 
Täytyy vissiin tehdä useampi postaus, niin pysyy edes jotenkin selkeenä tää touhu.


Hame - Sisters Point // Viitta - Seppälä // Paita - H&M // Sukkikset - H&M // Polvisukat - Mysteeri?

Asu keskiviikolta, jolloin mulla oli keskustassa hoidettavana muutamia asioita.
Ja kyllä, kylmä oli.


Siinäpä eräs näistä hoidetuista asioista, nimittäin uuden korun vaihdattaminen niskalävistykseen.
Olen ottanut lävistyksen muistaakseni viime huhti-/toukokuulla, joten lyhyemmän tapin vaihtaminen oli jo vähintäänkin ajankohtaista.. Hiuksethan tarttuvat liian pitkään tappiin, mikä puolestaan ärsyttää lävistystä ja osaltaan hidastaa paranemista.

Olin alun perin menossa vaihdattamaan koruani Pet Skulliin (hyvä asiakaspalvelu ja osaava tekijä), mutta kivasti pakkasessa raahauduttuani ratikalla sinne sainkin huomata ettei koko liikettä ole enää edes olemassa!

No, lopulta päädyin Kamppiin ja kävin siellä jossain tatuointiliikkeessä ostamassa uuden korun ja vaihdattamassa sen. En tiedä kuvittelenko vaan vai oliko tää muija vähän kovakourainen, mutta joka tapauksessa tuntui, että korun vaihtaminen sattui enemmän kuin itse lävistäminen.
Operaation jälkeen oli pakko mennä viereiseen kahvilaan juomaan fantapullo, pyörrytti meinaan sen verran. No, toivotaan että lävistys parantuisi nyt uuden korun myötä paremmin.


Ja kerrankin muistin napata Stokkalta mukaan MACin meikkivoiteen.
On ollut mielessä useasti ja varmaan pari vuotta, mutta ei ikinä silloin kun olen Stokkalla käynyt hah.


Ja pitihän sitä tietysti ottaa uudella meikkivoiteella vuoratusta naamasta selfie.

Parin päivän käyttökokemuksen perusteella tuote on juuri sitä mitä odotinkin:
- peittävä, mutta ei kuitenkaan mitään liisteriä (vrt. esim. Rimmelin Lasting Finish)
- kerrostettava (tästä tykkään erityisesti!)
- pitkäkestoinen

Tykkään!

19 tammikuuta 2016

Ahkeran opiskelijan mietteitä



Housut - Topshop // Paita - ONLY // Huivi -Ril's // Kengät - Äiskän vanhat

Tämä päivä oli oikein esimerkillinen. Esimerkillinen sarjassamme kouluhommien toistuva välttely.
Vaikka kuvista voisi päätellä, että koulussa on hauskaa, niin eihän siellä yleensä ole.
Kuten ei tänäänkään ollut, paitsi syömässä tietenkin.

Tulin nyt illalla Vantaalle, joten loppuviikon voinkin leikkiä kotirouvaa ja keskittyä ruuanlaittoon, kodinhoitoon ja kaikkiin muihin naisten hommiin, heh heh. No joo.. kyllähän noita opiskelutouhuja on ihan riittävästi, joten täytyy niitä saada nyt etenemään taas. Ehkä siis loppuviikko parempi viikko niiden osalta!


Elina raukka, yksinäinen röökimuija.


Tuli noista naisten hommista vaan mieleen:


Arvostan rehellisyyttä!

18 tammikuuta 2016

Ompelu, hyvä harrastus




Juu, no vitut ole.
Jostain kumman syystä päädyn aina säännöllisin väliajoin ompelukoneen ääreen, ja joka ikisen kerran jälkeen päällimmäisenä fiiliksenä on halu ampua joku..
Niin kivaa se ompelu.

Mulla on oma ompelukone, mutta ilmeisesti viime muutossa siitä katosi paininjalka, joten valitettavasti en pysty harrastamaan tätä hupia enää kotona. No, jonkin aikaa elin elämääni tyytyväisenä ja vein ompelua tarvitsevat vaatekappaleet ompelijalle (maksoin ihan mielelläni oman mielenterveyteni säilymisestä). Kunnes sain viime syksynä oivalluksen -mun lähikirjastossahan on ompelukone. 
No voi saatana miten kätevää!

Ensisijaisena tarkoituksena mulla oli kaventaa yhdet pöksyt. Lisäksi kahmin mukaan neljät farkut, jotka pitäisi lyhentää.
 Ajattelin, että siinähän ne samalla hoituu kaikki.
Ei muuten hoitunut.

Itse asiassa mun päämissio, eli farkkujen hienoinen kavennus, sujui ihan mukavasti. Ongelmat alkoi vasta, kun aloin lyhentämään farkkuja.
En nyt oikeastaan jaksa edes kertoa sen tarkemmin, mutta purkamiseksihan se taas kerran meni ja muutenkin meni vähän päin vittua.
Yhdet housut jaksoin lyhentää, loput jäi odottamaan seuraavaa kertaa, jota ei toivottavasti tule.

Palaillaan paremmilla fiiliksillä huomenna, en tiedä miten toi ompelu saa mut aina niin rikki ettei mitään järkee :D

17 tammikuuta 2016

Hoisin tofu

Kuten lupailinkin, on viikonloppu sujunut rauhallisissa merkeissä.


Yläpuolella olevista aineksista syntyi Chocochili -blogista bongatun ohjeen mukaisesti hoisin tofu.


<3 Mahtava ohje.

Olen aina syönyt vain jonkun muun valmistamaa hoisin-kastiketta. En ole aiemmin tajunnutkaan, miten yksinkertaista sen valmistaminen on. Tää resepti menee ehdottomasti sekä jatkoon että jakoon.

Ohjeessa mainittu "vettä 0,25dl" vaihtui mun silmissä versioon "vettä 0,25l".
Onneksi tämä ei kuitenkaan haitannut, vaikka koostumuksesta tulikin kostempi ja kastikemaisempi kuin perinteisessä hoisinissa. Heittelin joukkoon ylimääräiset loraukset soijakastiketta, seesamiöljyä sekä Srirachaa kompensoimaan ylimääräistä vettä.


Iltapalaksi tein ihan sairaan hyvän smoothien. Siis tää viikonloppu on niin ilotulitusta ruokien suhteen.

Kirpsakan pakkaspäivän semikirpsakka smoothie :

- appelsiini
- banaani
- lime
- pinaattia
- minttua
- inkivääriä
- omenamehua



Tuli myös nautittua ulkoilmasta luistelun merkeissä Iidesjärvellä. 
Oli vaihteeksi oikein ihana, aurinkoinen sää. Lisää näitä!

15 tammikuuta 2016

Perjantain asu





Farkut - Topshop // Paita - ONLY // Pipo - Vans

Sain yläasteella lievän yliannostuksen Onlyn vaatteista, ja tästä johtuen olenkin vältellyt kyseistä kauppaa muutaman vuoden. Kaikilla meidän koulussa oli Onlyn farkut, ja myös kyseisen merkin paidat olivat kovassa kulutuksessa. Vuosien boikotin jälkeen olen kuitenkin huomannut, että sieltähän löytyy ihan kelpo vaatteita!

Mikäli teitä on muitakin Only-traumatisoituneita ihmisiä, niin suosittelen antamaan liikkeelle uuden mahdollisuuden - saatatte yllättyä.

Itse ajattelin viettää oikein rauhallisen viikonlopun, joten samaa toivotan myös teille muille!

PS. Kerrankin telkusta tulee perjantai-iltana jotain katsomisen arvoista. Kiitos Sub.

PPS. Kuvausolosuhteet tässä yksiössä 10/10...

13 tammikuuta 2016

Marimekko-love

Moikka moi!

Kiirettä on pitänyt, ja blogin kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle huomiolle. Onneksi sentään kuvia on tullut nappailtua muutamista jutuista.


Sain kaveriltani Katata vinkin kokeilla bataattihampurilaisia. 
Ohje näihin herkkuhamppareihin löytyy täältä.

Alkuperäisen ohjeen mukaan väliin tulee karitsapihvi, mutta vaihdoin sen Katan suosituksesta broitsufileeksi. Bataatti"sämpylät" olivat melko tuhteja, joten nälkäiseksi näiden jälkeen ei voi jäädä. Seuraavalla kerralla taidan vetää nuo bataatit kyllä ohuemmiksi.
Erityisesti hampparin väliin tuleva fetakastike oli suorastaan nerokas, suosittelen kyllä kokeilemaan <3





... eilen tuli käytyä Marimekon tehtaanmyymälässä Herttoniemessä.

Marimekon tuotteet ovat olleet lähellä mun sydäntä jo ala-asteelta lähtien.
Raita- ja pallopaidat ovat olleet kovassa käytössä lukuisissa eri väreissä. Muistan, että käytin myös monta vuotta beigeä unikkokuosista koulureppua, josta olin kyllä ylpeä.
Omistin aikanaan myös puoleen reiteen ulottuvat, löysät ja kirkuvan väriset Tasaraita-shortsit.. aika härskit näin jälkeenpäin mietittynä, varsinkin yhdistettynä raitapaitaan. 
Tyylikäs? Laittaisin kuvan jos voisin.

Matkasta tehtaanmyymälään voisin mainita muutaman asian:
- myöhässä olevat junat ja bussit (VR ei kulje ku on sentään talvi)
- jäätävä tuuli, lumisade ja liian ohut takki
- liian pitkät kävelymatkat ja pihalla venailu
- liikkeen sijainti normaali-ihmisiltä piilossa teollisuusalueella (turistit sen sijaan olivat kyllä löytäneet paikalle!)

Mutta onneksi reissu oli kaikessa kestossaan ehdottomasti vaivan arvoinen.
Mukaan tarttui Fokus -tarjotin sekä samaa sarjaa olevat lakanat ja parit ylimääräiset tyynyliinat. Lisäksi ostin kelta-vihreää unikkokuosia olevat tyynyliinat piristämään makuuhuoneen ilmettä esimerkiksi muuten valkoisten lakanoiden joukkoon.
Ja viimeiseksi nappasin vielä mukaan pari unikkomukia hammasmukeiksi. 
Voi sitä valinnanvaikeutta. Valkkailin noita mukeja viimeiseen minuuttiin asti, sori myyjät :D

Tehtaanmyymälässä oli muuten hyvät joulun jälkeiset alet, joten kannattaa suunnata sinne mikäli Marimekon tuotteet yhtään himottaa. Mun ostamista tuotteistahan ainoastaan tarjotin oli normaalihintainen.

Hyvää loppuviikkoa!

08 tammikuuta 2016

It's Friday

Ruutupaita - ZARA // Toppi - Cheap Monday // Farkut - Pull & Bear // Kengät - Vans


Viimeiset 1,5 viikkoa onkin mennyt nyt vaihteeksi töissä, joten pukeutuminen on ollut lähinnä jotain mahdollisimman mukavaa ja lämmintä. No, muutama päivä enää ja sitten takaisin kouluun.

Vaikka aina ei ehdi/kiinnosta pukeutua kovin kivasti, niin onneksi joskus sentään näinkin on päässyt tapahtumaan. Arkistojen kätköissä mulla on aika paljon vanhoja asukuvia (kuten ylhäällä oleva kuva tältä syksyltä), ja niistä voikin hakea helposti inspistä pukeutumiseen 
-joskus tosin vanhat asut lähinnä vaan hävettää ihan h*lvetisti...

Meidän viikonloppu kuluu tällä kertaa muuttopuuhissa. 
Mukavaa viikonloppua kaikille!

07 tammikuuta 2016

Loppiaisen shoppailut

Sunnuntain epäonnistuneen (tai no, OSTOKSETTOMAN) shoppailureissun jälkeen päätin kokeilla vaihteeksi Selloa.

Ja sehän ei pettänyt tälläkään kertaa! Sellossa muuten tulee käytyä välillä liiankin usein, se on niin lähellä.


Mulla oli jouluna saadut lahjakortit Cubukseen ja Seppälään, ja ensisijaisena tarkoituksena olikin metsästää jotain noista liikkeistä. Tämän lisäksi kävin KICKSissä ja nappasin sieltä mukaan kaikkien hehkuttaman Anastasia Beverly Hills Dipbrow Pomade -kulmavärin. Hintaa tuolla oli about 27 €, mikä on mun mielestä melko paljon kulmaväristä. 

Kun pääsin kotiin, oli tietenkin pakko päästä heti testaamaan tuotetta.
Ja olihan se nyt ihan sairaan hyvä! Ja riitoisa! Voin hyvin kuvitella, että tuo tulisi riittämään vähintäänkin seuraavaksi vuodeksi eteenpäin. Kun kulmakyniä joutuu ostamaan kuitenkin useamman vuodessa, ei tämän kulmavärin hinta enää tunnukaan kalliilta.

Väriä levitetään perinteisellä kulmasiveltimellä, ja sen koostumus on geelimäinen/kermainen, ei siis sellainen puuterimainen, mitä kulmavärit monesti ovat. Sain tällä tehtyä huomattavasti helpommin, ja ennenkaikkea, paremman näköiset kulmat, kuin tavallisesti käyttämälläni kulmaväri+kulmakynä -yhdistelmällä. Tämän lisäksi väri myös pysyy paremmin, ja sen luvataan olevan vedenkestävä.

Ainut juttu tässä nyt on se, että tämä väri (medium brown) on ehkä hippasen liian tumma mulle. Vaaleampi sävy tuntui muka liian vaalealta, mutta kyllä se ois saattanut nyt sittenkin olla parempi.
No, katsotaan! Ehkä myyn tämän eteenpäin ja ostan vaaleamman, tai sit sokaistun kulmieni tummuudelle ja käytän tämän :D

Seuraavat kuvat muuten on niin surkeita, että jopa vähän hävettää, mut olkoon. Noi paidat oli niin ryppyisiä että ne olis pitäny silittää jos olis halunnut päällä kuvata..
No, varmasti ne tulee näkymään jossain vaiheessa myös päällä.

Korallin(?)värinen sifonkipaita Seppälästä ja sinivihreä sifonkitoppi kultaisilla olkaimilla Cubuksesta.
Treenitoppi ja pikkarit Cubuksesta sekä säälikynsilakka Seppälästä.

Jouduin keksimään jotain pientä ostettavaa Seppälästä tuon paidan lisäksi, sillä heidän lahjakorttinsa on nykyään mallia "et voi käyttää jäänyttä summaa myöhemmin".
Ei ollut kauheesti vaihtoehtoja, niin valkkasin tollasen vaaleanpunaisen  mattakynsilakan siihen mukaan.

Ruutupaita - Bershka (2nd hand) // T-paita - H&M //
Farkut - Topshop // Kengät - DinSko

Päivän shoppailuasuna toimi perus ruutupaita-t-paita-farkut -yhdistelmä.


No morjens mitkä bögät!

Sit kun oon nelikymppinen, yliblondattu ja yliruskettunut, käytän pelkästään velourhousuja (punaisia, vaaleanpunaisia ja ehkä jopa turkooseja).

Ei muuten lähtenyt vielä mukaan.

03 tammikuuta 2016

03012016



Takki - Only // Farkut - Topshop // Huivi - Cubus // Kengät - Vagabond // Laukku - NABO (2nd hand)

Käytiin keskustassa shoppailemassa, mitään ei kylläkään tarttunut mukaan. Voihan pettymysten pettymys. 
Ja oli muuten KYLMÄ! 
Vapianon ruoka onneksi pelasti, ei ihan turha reissu siispä.