10 syyskuuta 2017

Kesämuistoja: SUP SUP









Kuluvana viikonloppuna syksy on tehnyt jo tuloaan, ja ilma on ollut pilvinen ja sateinen. Tästä johtuen ulkoilut ovat jääneet vähiin, ja olen pysytellyt paria pyörämatkaa lukuunottamatta visusti sisätiloissa.

Eilen vietimme Harry Potter -elokuvamaratonia, samalla mässäillen itsemme uuvuksiin. Syömisinä meillä oli pizzaa kukkakaalipohjalla, nachoja guacamolella, sekä "melkein-raakasuklaakakkua".
Kuulostaa terveelliseltä, eikö?
Mutta näiden lisäksi mässäilimme sitten oikein olan takaa karkkia, ja ensimmäisen elokuvan jälkeen kävimme hakemassa lähikaupasta vielä kaksi sipsipussia. Tietenkin. Kuka nyt leffaa katsoo ilman sipsejä, ja vielä lauantaina. 
Onneksi eilisestä tankkauksesta johtuen (vaiko siitä huolimatta?) jalkatreeni sujui aika mukavasti tänään.

Tällaisina päivinä on mukava palata takaisin kesämuistoihin, niihin päiviin, jolloin aurinko porotti ja shortsit jalassa oli kuuma. 
Kävimme eräänä elokuun lauantaina Elinan kanssa suppailemassa Töölönlahdella, ja voi että se oli nautinnollista. Zeniläinen puoleni heräsi, ja olisin voinut viettää vaikka useamman tunnin tuon laudan päällä omissa ajatuksissani maisemia katsellen.
Kumpikaan meistä ei ollut aiemmin kokeillut suppailua, ja itseäni ainakin mietitytti, onko suppailu vaikeaa ja kuinka moni laudalta mahtaa tippua.
No, ei se vaikeaa ollut, ja kuulemma laudalta tippuu arviolta vain yksi kolmestasadasta.

Tällä viikolla meillä oli työpaikan tyhy-päivä Vierumäellä, jossa yhtenä vaihtoehtona oli myös suppailu. Itse olin valinnut muuta aktiviteettia, mutta noin 15 henkilöä oli suppailemassa. 
Ja heistä kaksi tippui. 
Jos normaali tippumisprosentti on 0,3 %, niin meidän firmassa tämä on nopealla laskutoimituksella 13,3 %. Ilmeisesti he olivat tosin kikkaileet jotain vaikeampaa kääntymissettiä, ja sen takia tippuneet, mutta eikös se niin ole, että häviäjät selittelee kröhöm.. Hyvä meidän firma!

Helsingissä on jo useampia suppailupaikkoja, ja me valitsimme tämän Töölönlahden Hakuna Matata SUP Rentalin lähinnä sen hyvän sijainnin vuoksi. Vuokrauspaikka sijaitsee siis Finlandia-talon takana, ja sinne pääsi nopeasti kävellen keskustasta. Ja koska olimme aloittelijoita, sopi rauhallinen ja moottoriveneetön Töölönlahti hyvin meille.
Tuoltahan olisi tosin voinut lähteä ihan mihin tahansa suppailemaan, sillä junanradan alta kulkevan kanavan kautta pääsi Eläintarhanlahdelle ja Hakaniemeen, josta on vapaa pääsy vaikka avomerelle.

Ensi kesänä täytyy kyllä päästä uudestaan suppailemaan, ja mielellään useammaksi tunniksi! 
Olen kuullut, että villeimmät tyypit jopa joogaavat laudan päällä?

2 kommenttia :